Skip to content

Mitkä Hannun kokemukset olivat keittiö uudistuksestaan?

Minusta oli hieno homma, että Idekolta tulivat kotiin asti esittelemään tuotettaan ja palveluaan, ja mielestäni pitäisi paljon
enemmän asioita hoitaa näin, että tullaan ihan perille kertomaan, miten asiat ovat.
Remontti tapahtui hyvin sujuvasti ja nopeaa, ja asentaja oli ystävällinen ja erittäin tarkka tekemään työtään. Me olemme oikein tyytyväisiä tähän hommaan.

Asiakastyytyväisyys – 10/2016 - Pieniä ja suuria unelmia

Lokakuussa 2016 toteutetun asiakaskyselyn mukaan kokemus keittiön epäkäytännöllisyydestä ja sen vanhentunut ulkonäkö herättivät asiakkaiden muutostarpeen. Asiakkaidemme mukaan keittiön uudistamisella parannettiin koko kodin viihtyisyyttä ja tyytyväisyyskyselyn mukaan 97% asiakkaistamme on tyytyväisiä keittiöönsä.
 
Asiakkaamme arvostavat erityisesti kodeissa tapahtuvaa kartoitus- ja suunnittelupalvelua. Sen kautta asiakkaat saivat jopa saavuttamattoman tuntuiset haaveet ja unelmat toteutettua vaivattomasti. Idekon keittiöasiantuntijoiden erinomainen kyky ratkaista kustannusten ja unelmien yhtälö tuli esille tutkimuksessa.

Varaa ilmainen kotiesittelyaika 020 734 7140!

Ideko Suomi Oy
Kaarnatie 42, 90530 Oulu
Puh. 020 734 7140
info@ideko.fi
www.ideko.fi
 

* Puheluiden hinnat: kiinteästä verkosta 8,35 snt/puh + 7,02 snt/min, matkapuhelimesta 8,35 snt/puh + 17,17 snt/min